perjantai 19. huhtikuuta 2013

Live life for the moment because everything else is uncertain


Oon juossut paikasta toiseen, syönyt liikkeessä, käynyt välissä kotona nukkumassa ja jatkanut taas matkaa. Missä sitten olen ollut? Alkuviikosta kävin rehkimässä kuntonyrkkeilyn parissa, kipasin Järvenpään lukion kuvataidelinjan näyttelyssä, shoppailin ja katsoin näytelmää. Eksyin myös tuttuun tapaan seukkiksen innostajapiireihin. Tänään taas nautin aivan tajuttoman hyvää salaattia ja söin kevään ensimmäiset mansikat hyvien ystävien seurassa. 
Vaikka tää viikko on koostunut vesisateesta ja pilvisistä päivistä, en ole antanut sen haitata. Olen yrittänyt elää hetkessä, tehdä yllättäviä ratkaisuja pienienkin asioiden suhteen ja olen huomannut niiden toimivan. En ole murehtinut tarpeettomista asioista. Olen antanut mennä, vaikka sitten vain minä, kengät, kuulokkeet ja Paramoren uusi huippu albumi!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Can money buy happiness?

Takana shoppailun arvoinen aamupäivä. Mukaan tarttui pakollisten hautajaisvaatteiden lisäksi, kaikkea muuta kivaa härpäkettä. Haha, eksyin jopa Stockmannin hulluille päiville, mitä yleensä välttelen suurten ihmismassojen takia! No onneksi silti uskaltauduin, sillä mukaan eksyi alennuksesta paras kuiville latvoille tarkoitettu hoitoaine! Reissu oli siis ahdistuksen arvoinen, ja tulin eräällä tavalla säästäneeksi parit kahvirahat.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Spring coming

Spring coming

Tää Polyvore.com on saanut munkin pään aivan sekaisin! Ja mitä se loppuen lopuksi tarkoittaa? No, sitä että kasvatan materialismista persoonaani, ja sen halua päätyä kaupan kassalle tuhlaamaan pienoisia roposiani lompakon pohjalta! Haha, no kieltämättä ei haittaisi yhtään jos tietäisin kantavani näitä kuvassa olevia rättejä mukana. :--D
Kevät tulee, ja lyhyemmille paidoille ja kevät kengille olisi käyttöä..shortseja unohtamatta!